Juliska 3/2004

Sisällys:

Ferenc Molnárin Liliom Helsingin Kaupunginteatterissa

Viisi vuotta Juliskan tähden

Tosiasioita ja toiveikkuutta

Wagneria Baden Badenissa

Muistokirjoitus Suomen hevoselle

Hilaria Vesikivi muistojensa keskellä

Teatterillakin on vastuunsa

Cynthia Makrisin loistelias Turandot-tulkinta Olavinlinnassa

Kristiina Immonen: Itä ja Länsi kohtaavat Savonlinnan Balettijuhlilla

Kirjallisuudentutkija Päivi Molarius: Maamme-laulun maisemasta tuli Suomi-kuvan perusta

Välimeren tunnelmaa Lahden teatterissa




   Ferenc Molnarin Liliom Helsingin Kaupunginteatterissa

1900-luvun alkupuolen Unkarin suosituimman näytelmäkirjailijan Ferenc Molnárin näytelmä Liliom pyörii nyt Helsingin Kaupunginteatterissa tämän hetken tunnetuimman unkarilaisohjaajan Tamás Ascherin ohjaamana.

Molnár on kirjoittanut parisenkymmentä näytelmää, jotka yleensä liikkuvat Budapestin seura- ja teatterielämän piirissä. Niiden teknillinen rutiini, henkevyys, hetkellisten vaikutuskeinojen pettämättömyys, tarpeellinen leikillisyys ja sopiva sentimentaalisuus takasivat varman aseman 1900-luvun alun Unkarissa. Taiteellisessa mielessä pysyvä merkitys on vain yhdellä Molnárin näytelmällä Liliomilla, Hauptmannin Hannelen tapaan kirjoitetulla vanhojen legendojen viehättävyyttä sisältävällä näytelmällä. Näytelmän kantaesitys Budapestissa vuonna 1909 ei ollut tosin suuri menestys, mutta vähitellen yleisö ja kriitikotkin alkoivat innostua näytelmästä.

Tamás Ascherin ohjauksessa Liliom –näytelmän päähenkilöä, tivolin karusellin hoitajaa, paatunutta naistenmiestä ja taivaaseen oman käden kautta joutuvaa pikkurikollista esittää Martti Suosalo, ja hänen rakastettuaan Jonna Järnefelt. Taivaalliset poliisit päättävät kuitenkin antaa Liliomille toisen mahdollisuuden ja järjestävät hänet takaisin maa päälle. Paluumatkalla maailma osoittautuukin tyystin erilaiseksi paikaksi kuin Liliomin edellisessä elämässä oli.
[Kuva]

Unkarilaisen näytelmäkirjailijan Ferenc Molnárin näytelmä Liliom Helsingin Kaupunginteatterissa. Päärooleissa Martti Suosalo ja Jonna Järnefelt.
Unkarilainen kirjallisuudentutkimus on tutkinut Liliomia ja siitä on kirjoitettu sivukaupalla psykoanalyyttisiä selontekoja. Ja yhä Liliomista tehdään uusia ja rohkeita sovituksia, kuten pari vuotta sitten Saksassa, jossa kuuluisa ohjaaja Tahlheimer ohjasi siitä tyylitellyn ja absudin tulkinnan. Sovitus onnistui ja siitä tuli menestys.

Tamás Ascher on ohjannut täällä vasta ensimmäistä kertaa näytelmää kuten yleensäkin Molnaria. Hänen mukaansa jokainen tulkinta on eri vuosikymmeninä yrittänyt selvittää, mitä Molnár oikeastaan kertomuksellaan halusi osoittaa.

Helsingin Kaupunginteatterin Liliom –näytelmän esitykseen palaamme Juliskan seuraavassa numerossa.

–SI.
Takaisin sisällysluetteloon


   Viisi vuotta Juliskan tähden

On kulunut viisi vuotta siitä, kun syntyi Petöfi-Seuran piirissä ajatus oman, pääosin kulttuurielämään niin meillä kuin Unkarissa ja Virossakin keskittyvän oman lehden julkaisemisesta. Hanke oli talkootyönä aika huima, mutta innostusta on riittänyt. Näin siitäkin huolimatta, että tällaisenkin lehden toimittaminen pääasiassa talkoovoimin voi ottaa välillä suorastaan voimille.

Juliska –lehdellä on ollut kuitenkin onnea matkassa vai sanottaisiinko vanhojen uskomusten mukaan ”jäniksen käpälät laukussa”. Talkoojoukko on ollut ammattitaitoinen ja mukana on lehtimaailmassa varsin arvostettua väkeä, kuten esimerkiksi ensimmäinen Juliskan päätoimittaja, toimituspäällikkö Maija Kauppinen, erikoistoimittaja Pirkko-Liisa Summa, tv-tuottaja Aram Aflatuni, päätoimittaja Harri Kuusisaari ja kulttuuritoimittaja Arja-Anneli Tuominen, muutamia mainitakseni. Lisäksi avustajakuntaan on kuulunut myös muilla saroilla varsin arvostettuja henkilöitä kuten professori Kimmo Mustakallio, kirjailija Leena Laulajainen, säveltäjä Kaj Chydenius, fil.tri Luise Liefländer-Koistinen, johtava musiikinopettaja Raija Lampila, ohjelmapäällikkö, fil.tri Paula Havaste, lehtori Hilaria Vesikivi, teatterinjohtaja Jussi Helminen, julkaisupäällikkö Anneli Kajanto, lakimes Petteri Pitkänen, professori István Nyirkos Debrecenistä Unkarista, tiedottaja Hel Heletäht Valgasta Virosta Vörun Suomen ystävien seuran puheenjohtaja Matti Kalkun Vörunmaalta Virosta sekä kääntäjä Pentti Aarnos.

Juliska -lehti on otettu myönteisesti vastaan, ei vain seuran jäsenistön keskuudessa vaan laajemminkin kulttuurielämän piirissä. Palaute on ollut innostavaa ja se on antanut voimia jatkaa lehdentekoa vastakin.

Seuran kotisivun rakentaminen internetiin on herättänyt myönteistä huomiota myös lehteä kohtaan. Tässä alkuvaiheessa sieltä on luettavissa vasta pari Juliskaa, mutta tarkoituksena on, että uudet Juliskat voi lukea kotisivuilta ja lisäksi vielä aikaisemmin julkaistuja numeroita muunnettaisiin digimuotoon luettavaksi. Seuran kotisivuilla on jo nyt ollut yli viisisataa käyntiä. Määrä tullee tuntuvasti kasvamaan kunhan saamme sivustojamme laajemmin tunnetuiksi.

Tässä virstanpylväässä on aihetta kiittää lämpimästi vapaaehtoisesti uurastaneita henkilöitä ja toivoa voimia edelleen myös Juliskan toimitustyöhön. Samalla toivotamme kaikki kulttuurilehti -Juliskan rakentamisesta kiinnostuneet seuran jäsenet ja ystävät tervetulleiksi mukaan talkoisiin!

Sulo Ikonen

* * * * *


Viime vuosina on taas virinnyt keskustelua taiteen vaikutuksista sekä teatterin tehtävästä ja vastuusta. Asiaa ovat pohtineet niin teatteritaiteen tekijät kuin kriitikotkin. Tässä numerossa julkaisemme tätä aihetta käsittelevän teatterinjohtaja Jussi Helmisen mielenkiintoisen puheenvuoron ja tietenkin toivomme, että artikkeli virittäisi keskustelua laajemminkin tästä tärkeästä aiheesta - teatterin vastuusta. Julkaisemme mielellämme edelleenkin seuraavissa numeroissa asiasta lyhyitä kommentteja.

Toimitus
Takaisin sisällysluetteloon


   Tosiasioita ja toiveikkuutta
    Suomalais-ugrilainen maailmankongressi Tallinnassa 15.-19.8.2004

IV Suomalais-ugrilaisen maailmankongressin teemana oli "Nuorisossa on tulevaisuus". Lausuma kertoo sinnikkäästä uskosta pienten suomalais-ugrilaisten kielten myönteiseen kehitykseen huolimatta siitä, että karut tosiasiat ennustavat toisin.

Kongressin avajaispäivänä unkarilainen professori Janos Pusztay hätkähdytti Estonia-teatteriin kertynyttä kuulijakuntaa ennustamalla, että suomalais-ugrilaisten ja uralilaisten kielten puhujien määrä puolittuu viimeistään vuoteen 2093 mennessä. Pusztayn mukaan Venäjän nykyinen kansallisuuspolitiikka pyrkii tietoisesti hävittämään kielellisen monimuotoisuuden.

Maapallon laajuisesti tarkastellen laskusuunta on vielä rajumpi. Unescon tilastojen mukaan maailman yli 6000 nykykielestä on 50-100 vuoden kuluttua jäljellä ainoastaan 10-20 prosenttia.

Roskilden yliopiston tutkija Tove Skutnabb-Kangas kutsuu maailman suuria kieliä "tappajakieliksi", jotka kiihtyvässä tahdissa hävittävät kartalta pienempiä kieliä ja kielikuntia. Tappajakielistä aktiivisin on englanti. Pienillä kielillä on kuitenkin mahdollisuus pysyä elinvoimaisina, jos niiden asema valtakielen rinnalla turvataan, ei ainoastaan paperilla vaan myös käytännössä. Oulun yliopiston dosentti Tytti Isohookana- Asunmaa, joka esitti Kielten ja koulutuksen jaostossa kattavan raportin pienten kielten asemasta EN:ssa, toivoikin lisää tukea kansallisille kielille.

Pusztay puhui pienten kielten folklorisoimisesta - vähittäisestä muuttumisesta "kyökkikieliksi". Toisaalta kongressin länsimaisia osanottajia viehättivät nimenomaan etäisten kielisukulaistemme värikkäät kansallisasut, joiden "folkloristisuus" kertoo hienosta ikiaikaisesta kulttuuriperimästä. Seppo Kuusisto tähdensikin Etnopolitiikan jaostossa pitämässään alustuksessa, että esimerkiksi suomalaisten on EU:ssa pyrittävä säilyttämään oma identiteettinsä, sen sijaan että pyrittäisiin olemaan "niin eurooppalaisia, niin eurooppalaisia".

[Kuva]

Hymyilevä presidenttimme Tarja Halonen puolisoineen kongressin avajaisissa.

[Kuva]

valt. tri Seppo Tallukka, musiikkikoulun opettaja Galina Sarajeva, filharmonian solisti Inna Utsvatjeva ja internaattikoulun johtaja Valentina Tolkatsjova.

[Kuva]

Viron presidentti Arnold Ruutel.
[Kuva]

Suomi-Venäjä Seuran pääsihteeri Merja Hannus ja professori Janos Pusztayn.
[Kuva]

Dosentti Tytti Isohookana-Asunmaa Oulun yliopistosta keskustelemassa mordvalaisen (vas.) ja marilaisen heimosisaren kanssa.
[Kuva]

Kirjailija Arvo Valton Virosta toivoi EU:n tukea suomalais-ugrilaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Galina Nikitina Udmurtiasta toimi Kielet ja kulttuuri-jaoston toisena puheenjohtajana.
[Kuva]

Kongressin kulttuuriohjelmaan osallistui mtyös mansikirjailija Juvan Sestalov, jonka teos Ugrien kehto on käännetty suomeksi.
viron kirjallisuusakatemiassa oli suomalais-ugrilaisten lasten- ja nuortenkirjojen näyttely, jossa oli mukana myös parikymmentä Suomessa suomen kielellä ilmestynyttä teosta, sekä klassikoita että uusinta kirjallisuuttamme.

Ulkoilmamuseo Rocca ai Maressa nähtiin etäsukulaisten kulttuuriohjelmaa, muun muassa hanti-1. ostjakkilasten esitys. Von Krahli -teatterissa esitettiin Veijo Tormisin orkesterille ja kuorolle säveltämä suurteos Viron balladit, arkaaisen ja modernin muodon vuoropuhelu, jonka oli vaikuttavasti ohjannut Peter Jalakas. Tanssiesityksissä näkyi tietoisia vaikutteita Aki Suzukin butoteatterista.

Suonien delegaatioon kuulunut kirjailija Leena Laulajainen esitti puheenvuoron "Uusi aika, uudet haasteet ja mahdollisuudet", jossa todettiin että Suomen Kirjailijaliiton virallinen yhteistyö Marin, Mordvan, Komin ja Udmurtian kirjailijaliittojen kanssa on päättynyt.

Kongressin piirissä toivottiin, että Euroopan Unionissa käynnistettäisiin vuonna 2007 suomalais-ugrilainen kulttuuriprojekti, johon unionin jäsenmaiden Suomen, Viron ja Unkarin lisäksi vedettäisiin mukaan myös Venäjän suomalais-ugrilaiset kansat. Tämä edellyttäisi sekä EU-rahoitusta että kolmen suomalais-ugrilaisen jäsenmaan omaa taloudellista panosta. Suomalais-ugrilaisen konsultaatiokomitean puheenjohtaja, komilainen Valeri Markov, piti mahdollisena, että myös Venäjän suomalais-ugrilaiset tasavallat Mari, Komi, Mordva ja Udmurtia voisivat olla omalta osaltaan mukana projektin kustannuksissa.

Synkkien ennusteiden asemesta olisikin painotettava, että Suomen, Viron ja Unkarin liittyminen EU:hun tarjoaa uusia näköaloja myös Venäjällä asuville kielisukulaisillemme.

Leena Laulajainen
Takaisin sisällysluetteloon


   Wagneria Baden Badenissa

Baden-Badenista ei ensimmäisenä tule mieleen ooppera ja Richard Wagner. Lähellä Ranskan rajaa, Lounais-Saksassa sijaitseva, nykyisin noin 50 000 asukkaan kaupunki tunnetaan ensisijaisesti ylellisistä kylpylöistään ja kasinostaan. Kautta aikojen ylimystö, aatelisto ja porvaristo ympäri Eurooppaa on käynyt Baden-Badenissa kylpylähoidoissa ja huvittelemassa.

1800-luvun tunnettuja vieraita olivat mm. säveltäjät Johannes Brahms ja Hector Berlioz sekä pianisti Clara Schumann. Ainakin Brahms ja Clara Schumann olivat niitä vieraita, jota eivät tulleet Baden-Badeniin ensisijaisesti pelihimon houkuttelemina vaan olivat muodikkaasti kylpylässä hoitamassa terveyttään.

Baden-Baden Parsifalin näyttämönä

Elokuussa 2004 Baden-Baden oli Wagnerin viimeisen oopperan, Parsifalin, näyttämönä – samanaikaisesti kun vähän etelämpänä Wagnerin oopperoille omistautuneessa Bayreuthissa esitettiin Parsifalia harvinaisen mediakohun ja skandaalinkäryn säestämänä.

Myös Baden-Badenin versio herätti etukäteen paljon kiinnostusta ja uteliaisuutta, ei vähiten oopperan tähtiesiintyjien vuoksi: Kundryna oli mezzosopraano Waltraut Meier, Amfortasina baritoni Thomas Hampson ja Gurnemanzina basso Matti Salminen. Orkesteria johti Kent Nagano ja ohjauksesta vastasi Nikolaus Lehnhoff, joka oli alun perin ohjannut teoksen vuonna 1999 English National Operalle Lontooseen.

Lehnhoffin tulkinnassa mullistettiin koko Parsifalin esitysperinne. Parsifaliahan pidetään lähes uskonnollisena toimituksena, joten uskonnolliset tulkinnat teoksesta ovat tyypillisiä. Lehnhoffin ohjauksessa uskonnosta oli tullut kuitenkin tyhjä rituaali, ja Graalin ritareiden jalot pyrkimykset olivat muuttuneet raa´aksi valtataisteluksi. Toiminta on sotilaallista ja toimintaympäristö kuin iso bunkkeri. Vaikutteita oli saatu myös kabuki-teatterista. Perinteisesti oopperassa Kundry kuolee saatuaan Parsifalilta kasteen. Baden-Badenin esityksessä pelastajaksi nouseekin nainen, Kundry, jonka ohjaaja jättää henkiin. Oopperan lopussa Kundry johtaa Parsifalin uuteen parempaan maailmaan.

Parsifalin esityspaikkana upea Festspielhaus

Parsifalin esityspaikkana oli upea uusi konsertti- ja oopperatalo, Festspielhaus, joka valmistui vuonna 1998 paljolti yksityisten musiikinystävien tuella. Rakennukseen yhdistyy vanhaa ja uutta. Sen fasadina on vanha rautatieasema, joka toimi 1800-luvulla pelikasinona. Saliin mahtuu 2500 kuulijaa, ja se on paikkaluvultaan Saksan suurin. Konserttitalo on jo ehtinyt tulla tutuksi näyttämöksi monille kansainvälisen tason taiteilijoille, orkestereille ja kapellimestareille. Esimerkiksi Mariinski-teatterin orkesteri kapellimestarinsa Valeri Gergijevin johdolla on pitänyt monena vuonna oman Mariinski-festivaalinsa Festspielhausissa. Talon avajaiskonsertinkin johti vuonna 1998 Gergijev.

[Kuva]

Uusi konsertti- ja oopperatalo Festspielhaus.

Kohtaamispaikkana Lichtentaler Allee

Valery Gergijev ei ole ainoa tunnettu venäläinen taiteilija, joka on viettänyt mielellään aikaansa Baden-Badenissa. Venäläiset kirjailijat Gontsarov, Turgenjev ja Dostojevski ihastuivat aikanaan myös kaupungin kansainväliseen tunnelmaan, lehteviin puistoihin ja puutarhoihin sekä rauhallisiin laakso- ja vuoristomaisemiin tiilitaloineen ja goottilaisine torneineen. Kirjailijat tapasivat toisiaan kaupungin kuuluisimmalla puistokadulla Lichtentaler Alleella, missä kaupungin asukkaat ja kylpylävieraat näyttäytyivät päiväkävelyillään – aivan niin kuin nykyäänkin. 1800-luvulla hienoin hotelli oli Hotel Europa, jossa varakkaat vieraat, kuten Turgenjev asuivat. Hotel Europa toimii edelleen, mutta ykköshotellin paikan on ottanut Brenners´, jossa Parsifal-esityksen kuuluisimmat taiteilijat luonnollisesti asuivat. Vasta-avioituneet Anna ja Fjodor Dostojevski olivat vuokranneet huoneen talosta, jonka piharakennuksessa oli sepän paja. Alituisen raudan kilkutuksen ja sepän mukuloiden metelöinnin kerrotaan kovasti häirinneen kirjailijan keskittymistä.

Olin valmistautunut Baden-Badenin matkaan lukemalla Leonid Tsypkinin jännittävän ja omaperäisen romaanin Kesä Baden-Badenissa, joka kertoi muun muassa Dostojevskien Baden-Badenin vierailusta. Dostojevskien aika ei kulunut Baden-Badenissa leppoisissa lomatunnelmissa tai kiinnostavissa taiteilijatapaamisissa. Aviopari oli lähtenyt Pietarista huhtikuussa 1867 velkojia pakoon, ja he viipyivät Euroopan eri kaupungeissa nelisen vuotta. Anna Grigorjevna ja Fjodor Mihailovitsh tulivat Dresdenistä Baden-Badeniin, missä Fedjan tarkoituksena oli voittaa suuria summia ruletissa maksaakseen velkansa. Pelionni ei ollut kuitenkaan myötä: välillä Dostojevskin kukkaro pulskistui – välillä hän hävisi kaiken. Pelihimo poltti Fedjaa, ja hän kulki kasinon ja asunnon väliä kuin riivattuna. Fedja panttasi vihkisormukset, Annan korvakorut, rintaneulan, hartiaviitan, Annan puvun… Ja taas jonain päivänä hän voitti sen verran, että voi ostaa takaisin panttaamiaan esineitä ja kukkakimpun sovinnoksi ja anteeksipyynnöksi. Rahalähetys Venäjältä pelasti Fedjan ja Annan painajaismaiseksi muuttuneelta tilanteelta, ja he lähtivät junalla Baseliin lähes nujerrettuina.

Vaikka Anna ja Fjodor Dostojevskin vierailu Baden-Badenissa sai nolon lopun, on kaupunki ilmeisesti antanut sen heille anteeksi. Kun kävelimme pienen ja rauhallisen Baden-Badenin ostoskeskuksen kävelykaduilla törmäsimme taloon, jonka julkisuvussa, ensimmäisen kerroksen ikkunoiden yläpuolella huomasimme Dostojevskin päätä esittävän veistoksen. Tästä talosta Anna ja Fjodor olivat siis vuokranneet huoneen. Nyt sepän pajan meteliä ei ole enää kuuluvilla. Ensimmäisessä kerroksessa on sisustustarvikeliike. Sieltä ostin Espoon kotimme parvekkeelle nykyajan koristesepän tekemän kynttilälyhdyn, joka usein palaa Baden-Badenin vierailun muistoksi.

Baden Badenissa elokuussa 2004 esitetty Richard Wagnerin Parsifal-ooppera näytetään Ylen Teema-kanavalla pääsiäisenä 2005.

Raija Lampila
Takaisin sisällysluetteloon


   Muistokirjoitus Suomen hevoselle

Suomen hevonen - kantaesitys KOM-teatterissa 29.9.2004. Teksti Sirkku Peltola, ohjaus Pekka Milonoff, lavastus Eeva Ijäs, puvut Niina Pasanen, valot Kari Vehkonen, ääni Jukka Kuuranne ja maskeeraus Riikka Virtanen.

Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Marja Packalén, Pekka Valkeejärvi, Sari Mällinen, Eero Aho ja Tiina Lymi.

Näytelmäkirjalija Sirkku Peltola on kirjoittanut sujuvasanaisen ja osuvan satiirin maaseudun nykytilasta. Nasevan tekstin ja loistavien näyttelijöiden myötä yleisölle tarjoillaan vakavaa asiaa naurun voimalla. Reilun kahden tunnin aikana käydään läpi suomalaisen pientilallisen arki kaikessa lohduttomuudessaan. Byrokraatit Brysselissä määräävät ja tilalliset täällä raukoilla rajoilla yrittävät sinnitellä. Isäntien ja emäntien työ on muuttunut paperinmakuiseksi ja vanhaa kunnon suomenhevostakaan ei enää tarvita. Siitä saa parhaan hinnan myymällä sen italialaisille herkkusuille suomalaisten herkkutattien seuraksi. Asetelma on kiehtova. Tuvassa sanailevat vanha emäntä (Hannu-Pekka Björkman), hänen tyttärensä (Marja Packalén) ja tämän ex-mies (Pekka Valkeejärvi), hedän kaksi lastaan (Tiina Lymi ja Eero Aho) sekä ex-aviomiehen uusi naisystävä (Sari Mällinen). Varsinainen ihmissuhdesotku.

Hannu-Pekka Björkman tekee mainion roolityön vanhana emäntänä. Hän on kuin ilmetty vanhus kaikkine kotkotuksineen. Hän pitää otteessaan nuorempiaan. Ainoana hänellä on henkinen yhteys jopa murrosikäiseen tyttärentyttäreensä. Björkman loihtii tästä vanhasta naisesta eräänlaisen Niskavuoren vanhan emännän karikatyyrin.

[Kuva]

Marja Packalén, Hannu-Pekka Björkman, Tiina Lymi ja Sari Mällinen KOM-teatterin näytelmässä Suomen hevonen.

[Kuva]

Hannu-Pekka Björkman ja Marja Packalén.
Aili (Marja Packalén) on eronnut kotirouva ja entinen laitosompelija. Hänen asemansa ei ole kovinkaan häävi vanhan pirullisen äitinsä ja ex-miehensä komennossa semminkin kun hänen entisen puolisonsa uusi naisystävä on usein nähty vieras talossa. Hänet on täysin nujerrettu omassa kodissaan. Hänen suuri onnettomuutensa on taannoisen Lucia-neidon tittelin menetys ja siitä seurannut alamäki. Tästäkin häntä jatkuvasti muistutetaan.

Pekka Valkeejärvi Ailin ex-aviomiehenä ja oikeastaan entisenä maanviljelijänäkin heijastelee pientilallisen ahdinkoista asemaa. Miten maajussi voisi hallita kaiken sen paperisodan, jota nykyään joutuu käymään EU-tukihakemuksia täyttäessään. Hän ei juuri ulkotöihin ennätä. Kirkonkylän konttoristitkin ulkoilevat enemmän. Isännän tulee levittää karjanlantakin säädösten mukaan tai muuten käy köpelösti.

Vaan eipä tunnu olevan helppoa tilan nuorisollakaan. Liki kolmekymppinen poika on työttömänä ja hänen suurin huvituksensa on Harley Davidson, mutta millä rahoilla. Mummon arkkurahat törsätään harrikkaan! Tytär on puolestaan pahimmassa murrosiässä ja mikään ei tunnu hänelle oikein maistuvan.

Ex-vaimo, uusi nainen ja vielä ex-anoppi saman katon alla. Sinä taitaa olla jo liikaa kitkaa. Naisystävä on idealisti, kaunosielu, virkanainen kirkolta. Sari Mällinen on mainio mielenliikkeiltään ailahtelevaisen naisen roolissa.

Teatterinjohtaja Pekka Milonoff on ohjannut onnistuneesti tämän farssin suomen hevosesta.

Petteri Pitkänen
Takaisin sisällysluetteloon


   Hilaria Vesikivi muistojensa keskellä
   Sodan päättymisestä 60 v

Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan päättymisestä on kulunut tänä syksynä 60 vuotta. Karjala jouduttiin luovuttamaan ja karjalaisten murheiden täyttämä evakkotie alkoi. Karjalaheimon myönteinen elämänasenne kuitenkin voitti useimmiten suuretkin vastukset ja elämä asettui kanta-Suomessa omille uomilleen. Mutta jäljelle on jäänyt rakkaita muistoja. Näin Petöfi-Seuran varsin ptkäaikaiselle, uskolliselle jäsenelle, suomen kielen lehtori Hilaria Vesikivellekin. Tässä hän on suostunut runomitassa muistelemaan Juliska –lehden lukijoille evakkoon lähtöä ja myöhempää vierailuaan vanhalla kotiseudullaan Laatokan rannalla Salmissa.

Lapsuuden hämärästä

Varhainen aamu.
Kylmää,
Äidin laukussa vähäiset eväät.
Karja ammumassa pakkasessa:
Outoa joutua navetan lämmöstä
ulos, viluun.
Keiju -kissa naukumassa
leikkimökin luona.
Itkettää.
Miksi täytyy jättää
kaikki rakas ja läheinen ?
Miksi?
Kuorma-auton lava
täyttyy ihmisistä,
väsyneistä, onnettomista.
Matka alkaa.
Ylitetään salmi.
Ja mitä tapahtuu ?
Kuuluu korvia vihlova jyrähdys.
Ihmiset painautuvat
toisiaan vasten,
tukea hakien...
Silta sortuu
kuin tulitikkutalo:
yhteys kotisaareen katkeaa.
Ja auto vain jatkaa matkaa.
Rautatieasemalle tultua
siirrytään palelevana, viluisena massana
kolkkoon härkävaunuun,
jossa laverit levätä,
olla.
Vaunun keskellä kamina.
Janottaa.
Kattilassa lunta sulamassa.
Hyvältä maistuu
noenmusta vesi.
Joku lapsi itkee,
joku vanhus valittaa.
Aamuyöstä valitusta ei kuulu:
vanhus on löytänyt levon
ja hänet jätetään lähimmälle asemalle.
Matka jatkuu.
Eteenpäin,
Taas asema.Härkävaunut tyhjenevät. Laituri täynnä mustaa massaa. Siirrytään kylmään, jäiseen linja-autoon. Ikkunat huurteessa. Pitkähiuksinen lapsi, väsynyt, nojaamassa ruutuun. Unettaa...
Perillä. Missä ?
Sinä, äiti, irrotat
varovasti lapsesi hiuksia
jäisestä ikkunasta ja
ajattelet: onneksi on pitkä tukka,
ei tee niin kipeää ...
Luokkahuoneen lattia
olkipahnoja täynnä.
Lämmintä.
Lapsesi saavat mehua ja pullaa,
onhan jouluaatto.
Ai että maistui.
Väsynyt äitini,
lasta odottava,
ajatuksissani yhtä kaunis
kuin Maria muinoin,
talvisodan madonna
Sinä olet
Hymyilet onnellisena
lämpimässä huoneessa,
olkipahnoilla,
lastesi ympäröimänä.
Miten Sinä kestit, äiti ?
Miten kaikki
talvisodan mariat kestivät ?


[Kuva]

Suomenkielen lehtori ja runoilija Hilaria Vesikivi muistojensa maisemissa.
[Kuva]

Laatokan rantaa Salmista
[Kuva]

Kulleroita

Lapsuuteni aurinkorannalla

Löytyivät
kukat kulleron ja aurinkoiset
rannat, pääskyjen lento raunioiden yllä,
ikivanha tuomi kukassaan, pihakoivu
kuin vartioimassa kaikkea, kivijalka, johon nojata
vuosikymmenien jälkeen ja tuntea kaikki mennyt: kodin
lämpö ja turva,
isä ja äiti kulkemassa pihanurmella
ja huhuilemassa lapsia leikeistä kotiin.
Keräilen kiviä kotirannasta, otan muutaman
vaahterantaimen, jotakin menneestä...
Käki kukkuu.
Seison lapsuuteni aurinkorannalla,
katson Laatokan väljää vettä.


Aurinko paistoi pihakiven lämpimäksi
lapsen istua,
hyväili paljaita jalkoja,
sai pienet varpaat onnellisiksi
ja siivitti ajatukset huimaan lentoon,
Pääskyt, pääskyt -
niiden mukana ylös ja alas,
nopeasti, nopeasti,
Pihakivi sama,

sama aurinko paistaa.
Istuja sama,
väsynyt vain,
kulkenut pitkän matkan,
vuosikymmeniä,
löytääkseen tämän kiven koivun alla,
tämän lämmön.

Navetta kasvoi koivuja ja kukkasia
-niin kuin kotikin -
Suojaavat seinät poissa,
mutta katto korkealla,
Jumalan auringon lämpö kaikkialla.
Kasvakaa koivut, kukkikaa kukat, paista Jumalan aurinko!
Mesimarjapiennar houkutti luokseen.
Ryömimme ojaa pitkin ja uskoimme
olevamme piilossa koko maailmalta.
Miten ne maistuivat marjat!
- Ei sellaista makua enää koskaan
missään.
Tuoksui kesäheinä,
lauloi lintu,
ratamonlehti lääkitsi varpaan haavan
ja aurinko kuivasi kyyneleet.
Auringon kilo pirtin lattialla, näkyvissä
ikkunaruudut, Kävele, lapsi, ruudusta
toiseen ja tunne jalkojesi alla kotipirtin
lämpö.
Vielä vuosien jälkeen rauhoittaa
mieltäsi pirtin pyhäinen tuntu,
aurinkoruudut lattiassa.

Takaisin sisällysluetteloon


   Teatterillakin on vastuunsa

Teatterilla on ihmisyyden oppimisen, sivistyksen lisäämisen, valistumisen, sielua hoitava ja ravitseva, oivallusten iloa antava tehtävä ja vastuu.

Yhteiskunta, me ihmiset, jotka sen muodostamme, olemme ymmärtäneet, että jotta me pysyisimme sieluiltamme terveinä, me tarvitsemme sielullemme terveellistä ravintoa, taidetta,. Siksi me annamme taiteille – teatterillekin – mahdollisuuden olla olemassa, me tuemme teatteritaidetta vähäisellä murto-osalla maksamistamme veroista. Näin jo siksi, että kanssaihmisemme, kuten me itse, oppisivat ajattelemaan tunteilla, ottamaan toisia huomioon, hyväksymään erilaisuutta, sietämään toisiamme paremmin, armahtamaan ja antamaan toisillemme anteeksi. Käyttämään empaattista tunneälyämme, ja siirtämään oikeudenmukaisuuden käytäntöön ja toimintaan.

Toki yhteiskunta tukee myös oppimista opettamisen kautta, koulua. Siitä eräs yksityiskohta vertauskuvaksi teatteriin.

Jotta koululaiset jaksaisivat ottaa opetusta vastaan, Suomessa on päätetty tukea myös kouluruokailua – ruumiin ravintoa. Toistaiseksi. Kun verovaroin tuetaan kouluruokailua, voidaan siihen sisällyttää terveellisten ruokatapojen opettamista koululaisille. Totta kai kaupalliset karkinmyynti- ja rasvaruokaketjut ovat havainneet kouluissa piilevän valtavan asiakaskunnan, mutta ei niitä ole päästetty järjestämään kouluruokailua, koska niiden tarjoama ravinto on liian yksipuolista ollakseen terveellistä.

Roskarasvaravintotuotantoa ja myyntiä ei tueta yhteiskunnan kouluvaroin – korkeintaan työllisyysvaroilla, yritystuilla, starttirahoilla, investointirahoilla, matalapalkkahelpotuksilla, maataloustukiaisilla ja niin edelleen.

Jos teatteri unohtaa tai tahallaan lyö laimin taiteen tehtävänsä ja vastuunsa, ei sitä pidä tukea yhteiskunnan taidevaroista. Tuettakoon tällaista kaupallista teatteria myös työllistämis- tai muista yhteiskunnan rahoista jos päättäjät niin tarpeelliseksi katsovat, mutta taiteeseen tarkoitetuista vähäisistä määrärahoista ei sellainen teatteri saisi tukea saada, kasvattaa se henkilötyövuosimääräänsä kuinka suureksi tahansa.

Kaupalliseksi pyrkivä teatteri olkoon ylpeästi kaupallinen, antakoon yhteiskunta tukensa sellaisille , joiden taiteenteon edellytys se on, jotka kantavat vastuunsa.

[Kuva]

Kirjoittaja Espoon Kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen.
Kun teatterikeskustelun pääargumentiksi nousevat katsojamäärät, on siirrytty kaupan terminologiaan; myyntiin ja kysyntään. Että se, mikä myy, olisi arvokkaampaa kuin se mikä ei, pelkästään koska se myy. Roskarasvaruoka myy, se on siis parempaa kuin terveellinen ruoka?

Kun katsojamäärät sinänsä ilman sisältöä ovat menestyksen mittari ja keskustelun kohde, unohdetaan keskustelu taiteista, taidelajin kehityksestä, sisällöstä.

Jokaisen taiteellisen teatterin tehtävä on valita ohjelmistonsa niin, että siellä käy yleisön esteettinen vaatimustaso ja vastaanottokyky kaiken aikaa kasvaa. Kun teatteri näin tekee, saavuttaa se kasvavia katsojalukuja taiteellisesti vaativalla ja korkeatasoisella ohjelmistolla. Taiteella – ei kaupallisella helpoimmin myyvällä rasvaroskateatterilla.

Onneksi Suomessa tällaisia teatterista vielä on. Että päästään keskustelemaan taiteen sisällöstä ja muodoista, pitää avata silmät ja korvat maailmaan – käydä katsomassa, miten asiat muualla ovat. Euroopan avautuminen opiskelijoille ei ainakaan vielä ole siirtynyt teatteritaiteisiin, me elämme tällä hetkellä umpioituneessa nurkkasuomalaisessa harhassa siitä, mikä on hyvä ja mikä ei. Emme seuraa missä tapahtuu muutos, mitkä ovat uusimmat virtaukset ja trendit maailmalla teatteritaiteessa.

Tästä syystä Suomeen tarvitaan Suomen Kansainvälisteatteria. Espoossa sellaiseen on valmius että rohkeus, täällä kasvavat katsojamäärät on vuosien kuluessa saatu monipuolisella ja yleisön uteliaisuuteen tuottavalla ohjelmistolla. Täällä pohja tulevalle Kansainvälisteatterille on jo luotu. Totta kai me olemme pieni teatteri ja pysyttelemme vastakin kaupallisten teattereiden franchise -ketjuuntumisen ulkopuolella sellaisten ärhäkkänä haastajana, rohkeasti omaa ohjelmistoamme rakentaen ja yleisömme tunneälyyn tuottanen.

Espoon Kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen

Takaisin sisällysluetteloon


   Cynthia Makrisin loistelias Turandot -tulkinta Olavinlinnassa

Giacomo Puccinin Turandot Savonlinnan Oopperajuhlilla Olavinlinnassa. Musiikin johto Markus Lehtinen. Ohjaus, lavastus ja valaistus Pet Halmen. Kuoron valmennus Kyösti Haatanen. Lapsikuoron valmennus Leena Astikainen. Naamiointi Marjo Riihimäki. Rooleissa Cynthia Makris, Olli Rantaseppä, Gleb Nikolsky, Raimo Sirkiä, Helena Juntunen, Gabriel Suovanen, Lassi Virtanen, Aki Alamikkotervo ja Tuomas Pursio. Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri ja Savonlinnan Oopperajuhlakuoro sekä Iloinen lapsikuoro ja Nuorisokuoro Juventus Savonlinnasta.

Kuluneen kesän Savonlinnan Oopperajuhlien Turandot -ooppera sai ensi-illassa ennen kokemattoman vahvat suosionosoitukset. Eikä varmasti suotta. Ooppera vie yleisönsä kiehtovaksi ja salaperäiseksi kuviteltuun kiinalaiseen menneisyyteen, jossa toimivat tosin erityisen julmat omat lakinsa, ainakin länsimaisissa mielikuvissa. Turandot on monessa mielessä Puccinin säveltäjäuran huipentuma ja ehkä myös hänen paras oopperansa ja erään oopperahistoriallisen jakson loppuhuipentuma.

Sadun ja fantasian eksoottinen ilmapiiri

Turandossa säveltäjä käyttää rohkeasti itämaisia sävelmiä ja asteikkoja. Yhtyekohtaukset ja aariat nousevat vahvasti esille, mutta soveltuvat hyvin draaman kokonaisuuteen. Epätodellisen vanhan kiinalaisen tarun kylmät hahmot, jääkylmä prinsessa Turandot, rakastunut prinssi Calaf ja kolme koomista ministeriä Ping. Pang ja Pong ovat poikkeavia Puccinin teoksissa, mutta tässä sadun ja fantasian eksoottisessa ilmapiirissä on sentään yksi puccinimaisesti haavoittuva nainen – orjatar Liù – joka päättää päivänsä prinsessa Turandotin tukevalla hiusneulalla.

Sadun ja fantasian eksoottinen ilmapiiri

Pet Halmenin visualisointi yllätti runsaudellaan ja värikylläisyydellään. Kun on jo ehditty jo vuosien saatossa tottua siihen, että Olavinlinnan leveä, mutta syvyydeltään lyhyt näyttämö on perinteisesti saanut usein jopa varsin niukat lavasteet, näkymä nyt oli yllättävä. Pekingin kielletty kaupunki kattorakenteineen ulottuu kolmikerroksisena lavan laidasta laitaan. Viimeistä paikkaa myöten täysi katsomo sai vastaansa täpötäyden näyttämön, jossa ei aluksi uskonut olevan riittävästi tilaa taiteilijoille muutoin kuin ehkä hieman hengittää. Mutta se kuitenkin toimii ja vieläpä aivan moitteettomasti. Taiteilijat ja mukaan lukien sinisiin pukeutuneet kuorolaiset pujahtelevat täsmällisesti ja vaivattoman näköisesti massiivisten lavasteiden lomassa. Vaikka tilaa ei ole paljon, tiukka ohjausjärjestelmä kuitenkin toimii ja Maon aikaisen punaisen kirjan lukeminenkin tuo mieleen koko sen valtavan kiinalaisen kirjon, jonka me täällä länsimailla olemme itsellemme antaneet muodostua. Vaikka ohjaaja Halmen on tehnyt Turandosta uusia ovia avaavan ja yllätyksellisen, ei hän kuitenkaan riko mitenkään teoksen henkeä. Päinvastoin hän antaa teokselle uusia näkökulmia ja jopa jatkaa yleensä länsimaisten tekijöiden luomien kiinalaisten mielikuvien muokkausta. Pet Halmenin ohjaustyö on sikälikin jännittävä, että hän visualisoinnilla ja ohjauksellaan tavallaan toistaa sen saman mitä myös musiikki ja sanat ilmaisevat.

Ei kuvia.

Cynthia Makris uljas prinssessa

Cynthia Makrisin upea dramaattinen sopraano liittyneenä uljaaseen olemukseen on kuin luotu monivivahteisen ja kylmyydessäänkin jäätävän prinsessa Turandotin tulkintaan. Vaativasta roolistaan Makris selviää loistavasti ja laulaa myös varsin suvereenisti. Lavatyöskentely olisi vaatinut kuitenkin laajempia tiloja päästäkseen enemmän oikeuksiinsa.

Helppoa ei varmastikaan ollut myöskään Helena Juntusella laulaa Liùn raskasta roolia moisessa mylläkässä. Ihmeellisen loisteliaasti hän kuitenkin selvisi tehtävästään. Hänen sopraanonsa on väreiltään kaunis ja herkkä. Hänen tulkintansa oli intensiivisyydessään uskomattoman vahva.

Tuntemattomana prinssinä Raimo Sirkiä ei jäänyt lainkaan upeiden naissolistien varjoon. Hänen samettinen tenorinsa ilmensi päättäväisyyttä, jota myös onnistunut lavatyöskentely sopivasti korosti. Raimo Sirkiä yhdessä Cynthia Makrisin kanssa tarjoaa varmasti parhaita tämän kesän musiikillisia hetkiä – jopa ainutlaatuisia - Olavinlinnassa.

Ping Gabriel Suovanen, Pong Lassi Virtanen ja Pang Aki Alamikkotervo olivat vuoroin siivoojanaisia, kiinattaria ja lääkäreitä. Vaativien lauluosuuksien lisäksi ohjaaja oli pannut heidät pelleilemään tarkan koreografin mukaan. Kaikki kuitenkin sujui mallikkaasti ja ahtaista tiloista huolimatta orkesterimonttuun horjahtamisesta ei ollut aljettakaan.

Vanhan Timurin hahmoon venäläisen Gleb Nikolskyn lämmin basso soveltui saumattomasti.. Miellyttävää kuultavaa olivat myös Olli Rantasepän tenori Altoumina sekä Tuomas Pursion baritoni Mantariinina.

Turandot Olavinlinnassa on musiikillisesti harvinaisen loistelias ja nautittava elämys. Siitä pitävät huolen erityisesti loistavien naissolistien lisäksi Kyösti Haataisen herkäksi ja tehokkaaksi virittämä Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, kapellimestari Markus Lehtisen erittäin taidokkaasti ja voimakkaasti johtama Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri. Kokonaisuudessaan esitys, johon oli yleisön helppo mennä mukaan. Samalla se on myös loistava voitto niin Savonlinnan Oopperajuhlille kuin produktioon osallistuneelle taiteilijakunnalle. Suosittelen ensi kesänä Savonlinnan matkaa suunnitteleville!

Sulo Ikonen

Takaisin sisällysluetteloon


   Itä ja Länsi kohtaavat Savonlinnan Balettijuhlilla

Sekä klassista että modernia tanssitaidetta on tarjolla neljänsillä Savonlinnan Balettijuhlilla 6.–11.6.2005. Olavinlinna toimii Idän ja Lännen tanssikulttuurien kohtaamispaikkana, kun esiintymään saapuvat sekä Cullberg-baletti Ruotsista että Bolshoi-teatterin baletti ja orkesteri Venäjältä. Lipunmyynti on käynnistynyt Lippupisteissä ja Savonlinnan matkailupalvelussa.

Tukholman valtionteatterin (Riksteatern) Cullberg-baletti tarjoaa elämyksiä modernin baletin ystäville 6. ja 7.6. Ryhmä on pohjoismaisen tanssin uranuurtaja ja maailmanlaajuisesti hyvin tunnettu. Ryhmässä on noin 30 tanssijaa. Cullberg-baletti esittää molempina iltoina saman ohjelman, joka koostuu kolmesta yksinäytöksisestä teoksesta. Kaikki teokset ovat Johan Ingerin luomuksia: Walking Mad, Out of Breath ja kolmas teos, joka kantaesitetään Ruotsissa maaliskuussa 2005 ja tulee sieltä tuoreeltaan Savonlinnaan.

Yleisö saa jälleen nauttia maailmankuulun Bolshoi-teatterin ajattomasta klassikosta, Joutsenlammesta. Joutsenlampi on saavuttanut aikaisempina kesinä niin huikean suosion, että se päätettiin tuoda Olavinlinnan jyhkeisiin puitteisiin vielä ensi kesänäkin. Joutsenlammen näytöspäivät ovat torstai 9.6. ja perjantai 10.6. Bolshoi-teatteri tuo Savonlinnaan noin sata tanssijaa ja lähes yhtä suuren orkesterin.

Ei kuvia.

Uutuutena Balettijuhlilla on myös koko perheen tanssiseikkailu Kolme muskettisoturia, joka esitetään Savonlinnasalissa 7. ja 8.6. alkaen klo 15.00. Tästä teoksesta vastaa Lappeenrannan kaupunginteatteri yhteistyössä Tanssiopisto Sonja Tammelan kanssa, koreografia on Aku Ahjolinnan käsialaa.

Balettijuhlat huipentuu lauantaina 11.6. Balettigaalaan, jossa esiintyy Bolshoin solistien lisäksi myös tähtiä muualta maailmasta, musiikista vastaa Bolshoi-teatterin orkesteri. Gaala tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua yhden illan aikana useiden kuuluisien teosten tunnetuimpiin kohtauksiin. Bolshoin ja Cullberg-baletin näytökset sekä Balettigaala alkavat klo 19.00 Olavinlinnassa, lukuun ottamatta perjantain 10.6. Joutsenlampea, jonka alkamisaika on klo 20.00.

Vuoden 2005 Balettijuhlien aikana järjestetään kaksi klassisen baletin repertuaarikurssia. Lisäksi tarjolla on venäläisen karaktääritanssin kurssi. Näistä kursseista julkaistaan lisätietoja talven mittaan.

Balettijuhlilla uusi taiteellinen toimikunta

Savonlinnan Balettijuhlien taiteellinen toimikunta on uudistunut. Toimikunnan puheenjohtajana toimii balettimestari Juhani Teräsvuori. Jäsenistön muodostavat Balettijuhlien johtaja Erkki Tammela, professori Doris Laine sekä ensitanssijatar Minna Tervamäki.

Kristiina Immonen

Takaisin sisällysluetteloon


   Kirjallisuudentutkija Päivi Molarius: Maamme-laulun maisemasta tuli Suomi-kuvan perusta

Johan Ludvig Runebergin Maamme-laululla on ollut valtava merkitys Suomi-kuvan luomisessa. Maamme-laulu korostaa Suomen kauneutta ja karuutta, mutta myös niitä uhrauksia, joita maan hyväksi on tehty, kertoi kirjallisuudentutkija Päivi Molarius Suomen kansallista heräämistä käsitelleessä luennossaan Heurekassa.

Maamme-laulua tarvitaan taas olympiakisojen alkaessa, mutta kansallislaulua on ehdotettu myös korvattavaksi mm. Finlandia-hymnillä. Jo Snellman kritisoi Maamme-laulua: se ei hänen mielestään sopinut kansallislauluksi, koska se ei ollut tarpeeksi kansallinen. Laulun olisi Snellmanin mukaan voinut siirtää mihin tahansa karuun maahan, Päivi Molarius kertoi. Pahojen kielten mukaan ei riittänyt, että laulun oli kirjoittanut ruotsinkielinen ja säveltänyt saksankielinen mies, sävelkin oli kuulemma napattu saksalaisista juomalauluista.

Ei kuvia.

Runebergin Maamme-laulu vaikutti kuitenkin vahvasti siihen, että Suomi-kuva kytkettiin erityisesti maisemaan. Peruskuvana on näkymä korkealta kesäisen järvimaiseman yli, ja tämän karun idyllin innoittamana suomalaisen toivottiin ajattelevan koko isänmaata ihastuksella ja lämmöllä. Runeberg nostettiin kansallisrunoilijan jalustalle, ja tätä asemaa on vasta viime aikoina kyseenalaistettu.

- Runebergin rooli on ollut pitkään kivettynyt. Ehkä vasta nyt Runebergia ja muita kansallisen heräämisen ajan merkkimiehiä on alettu liittää omaan aikaansa. Myös heidän tuotantoaan tutkitaan uusista näkökulmista. Esimerkiksi Runebergin kirjat nähdään nyt kiinnostavina sinänsä, ei pelkkinä merkkihenkilön tuotannon esimerkkeinä.

Kirjallisuudentutkija Päivi Molariuksen luento ”Johan Ludvig Runeberg – 1800-luku, kansallisen heräämisen aika” oli osa vuosittaisia Vantaan elojuhlia.

Paula Havaste
(Kirjoittaja on FT, kirjailija ja suomalaisen tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkö)

Takaisin sisällysluetteloon


   Välimeren tunnelmaa Lahden teatterissa

Zorbas musikaali. Ensi-ilta Lahden kaupunginteatterissa 4.9.2004. Ohjaus Raija-Sinikka Rantala, kapellimestari Martti Peippo, koreografia Matti Paloniemi, lavastus Minna Välimäki, puvustus Kaija Salaspuro. Päätehtävissä: Paavo Honkimäki - Niko, Uula Laakso - Zorbas, Ritva Filppu - Hortense ja Jaana Jonkari - leski.

Kreikkalaisen Nikos Kazantzakisin romaaniin Kerro minulle, Zorbas, perustuvan musikaalin on Lahden kaupunginteatteriin ohjannut Raija-Sinikka Rantala. Hän on onnistunut mainiosti kokoamaan monista osasista, musiikista, väkevästä puheteatterista ja tanssista, eheän ja tyylikkään kokonaisuuden, joka totisesti toimii näyttämöllä. Teattereiden ohjelmistoihin viime vuosina vakiintuneet musikaalit ovat roolimiehitystä ajatellen monesti hankalia. On vaikeaa löytää vahvoja näyttelijöitä, jotka vielä osaavat tanssia ja laulaa. Raija-Sinikka Rantala oli onnistunut löytämään rooleihin sopivat henkilöt ja saanut heistä irti kaiken mahdollisen. Laulut ja tanssit eivät olleet irrallisia "täytenumeroita". Ne sopivat luontevasti paikoilleen ja johdattivat katsojan kreetalaiseen Välimeren tunnelmaan. Minna Välimäen lavastus, Kari Laukkasen suunnittelema valaistus ja Matti Paloniemen koreografia täydensivät oivaltavasti toisiaan.

Zorbas-musikaalin vahvuus piilee vahvassa tekstissä. Siinä on monia yleisinhimillisiä piirteitä, jotka tarjoillaan laulun ja tanssin varjolla. Musikaalista ei puutu synkkiäkään sävyjä. Kuolema vierailee työttömyyden vaivaamassa kylässä, ihmiset ovat toisilleen susia ja punovat katalia juonia toisiaan vastaan, mutta sittenkin ja siitä huolimatta tarinan päähenkilön lämmin ja syvästi inhimillinen opetus voittaa ja saa ihmiset voimaan paremmin. Lähes kaiken kadottaneenakaan toivoaan ei pidä menettää. Nauru auttaa ja tanssi!

Kerro minulle Zorbas romaanin on 1960-luvulla musikaaliksi sovittanut Joseph Stein, säveltänyt John Kander ja sanoittanut Fred Ebb. Valmistuttuaan musikaalia on esitetty ympäri maailmaa lähes tauotta ja Suomessakin jo yhdessätoista teatterissa. Zorbaksen tekstin on suomentanut Esko Elstelä.

[Kuva]

Zorbas - Uula Laakso - uhkuu elämäniloa.
Romaanista tehdyn elokuvan ansiosta Zorbas on laajalti tunnettu. Kukapa ei muistaisi Anthony Quinnia Alexis Zorbana!

Uula Laakso on lämminhenkinen ja sympaattinen Zorbas. Hän on ajattelija, joka on ammentanut viisautensa elämän koulussa. Paavo Honkimäki Nikona on toisenlainen. Hän on jäykänpuoleinen kirjanoppinut, jonka viisaus perustuu kirjapinoon, jota hän kuljettaa mukanaan. Honkimäki ja Laakso ovat mainio parivaljakko. He ilmentävät kahta eri ihmistyyppiä. Tutuiksi tultuaan he eivät kuitenkaan pohjimmiltaan eroa juurikaan toisistaan.

Ritva Filppu Hortensena on kerrassaan mainio. Surullinen pohjavire hänenkin iloisessa majatalossaan vallitsee. Filppu tekee Hortensestaan traagisen ja uskottavan eikä sorru liiaksi yleisöä kosiskelevaksi puskakomedienneksi. Hykerryttävän hauska oivallus koreografilta oli Hortensen entisten rakastajien, neljän kenraalin, keinahtelu Hortensen muistellessa heitä kaihoisasti.

Kapellimestari Martti Peippo pitää musikaalin tiukasti otteessaan. Näyttelijät puheteatterin ammattilaisina tarvitsevat orkesterin tukea, jotta esitys pysyisi koossa. Peippo taitaa tämän ja Zorbaksesta tulee musiikillisesti nautittava juuri orkesterin ansiosta.

Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatteriopiskelijoista koottu tanssiryhmä ja kuoro täydentävät esityksen. Kuoro taipuu milloin bysanttilaiseen mystiikkaan ortodoksikirkkomusiikin sävelin, milloin taas iloluontoisiin laulunpätkiin hilpeinä kyläläisinä. Tanssiryhmä kreikkalaisissa asusteissaan saa näyttämön muuntumaan kreetalaiskyläksi.

Pimenevässä syysillassa oli mukavaa siirtyä Välimeren lämpöisiin tunnelmiin Zorbaksen mukana. Matka Lahteen on paikallaan. Lippujen saanti saattaa olla vaikeaa, koskapa koko syyskauden esitykset oli myyty jo ennen ensi-iltaa. Lahden kaupunginteatteri on kuitenkin päättänyt muutamasta lisänäytöksestä.

Petteri Pitkänen

Takaisin sisällysluetteloon





Palaa alkuun

© Copyright Petöfi-Seura ry  |  Visualisointi ja tekninen toteutus, Matthias Kreisman